Hyöteisen muotoiset palovaroittimet

Jalo Helsingin tuotteet ovat monille suomalaisille tuttuja. Mm. yöperhosen muotoiset palovaroittimet ovat osa tuoteportfoliota.

Jalo Helsingissä kiteytyy suomalaisen muotoilun ydin. Lähtökohtana ei ole ainoastaan luoda näyttävää ulkokuorta, vaan parantaa ihmisen ja tuotteen välistä suhdetta. Jarkko Epäilys, Jalo Helsinki Oy:n toimitusjohtaja, pitää Amazonissa myyntiä hyvänä asiana, mutta toteaa, että tuotteilla on hyvä olla jokin idea, jolla erottua massasta. Meillä se on muotoilu, Epäilys sanoo.

Amazon on ollut teille myyntikanava jo useamman vuoden. Missä asioissa olette huomanneet eniten haasteita?

Jarkko: Mikään automaattinen kultakaivos Amazon ei ole. Amazon, siinä missä muutkin digitaaliset kauppa- ja mainosalustat ovat hyvin kilpailtuja. Myyjän tulee pysyä mukana alati kasvavassa kilpailussa ja uudistaa säännöllisesti kauppapaikkaansa, valikoimaansa ja mainonnan strategiaansa. Lisäksi muita haasteita mainitakseni, osa liittyy meidän tapauksessa perinteisen jakelun ja online-myynnin yhdistämisen haasteisiin. Amazon tarjoaa merkittävän globaalin myyntikanavan lähes kenelle tahansa toimijalle.

Haasteet tulevat esiin, kun myyjällä on jakeluun liittyviä yksinoikeussopimuksia eri maissa, mutta kaikki Amazonissa tuotteita myyvät tahot eivät näistä ole tietoisia – tai vaikka olisivatkin – eivät välttämättä kunnioita näitä sopimuksia. Tämä saattaa aiheuttaa vähintään kiusallisia tilanteita eri jakelijoiden kesken ja pahimmassa tapauksessa vaarantaa toimivia asiakassuhteita. Amazonin rooli on kasvanut joka tapauksessa niin suureksi, että enään se ei ole vain yksi nettikauppa muiden joukossa.

Missä Amazon markkinoilla tuotteenne ovat myynnissä? USA markkinalla tuotteitanne ei vielä näy, milloin aiotte jalkautua sinne?

Jarkko: Aloitimme myynnin UK:n ja Ranskan markkinoilla, ja maahantuojamme on hoitanut Saksan Amazonia jo pidemmän aikaa. Olemme tämän vuoden aikana laajentaneet Amazon-myyntiä Italiaan, Espanjaan, Hollantiin, sekä viimeisimpänä olemme aloittamassa myyntiä Ruotsissa.

USA:n markkina on kiinnostava, mutta johtuen turvallisuustuotteiden vahvasta reguloinnista ja standardisidonnaisuudesta, meillä ei vielä ole tuotteita joita voisimme myydä Pohjois-Amerikassa. Olemme kehittämässä tuotteita ja rantautunemme Amazon USA:han parin vuoden kuluessa – joko itse tai paikallisen maahantuojan kautta.

Miten tämä ajan uusi normaali on vaikuttanut liiketoimintaanne Amazon markkinoilla?

Jarkko: Keväällä tuotteet loppuivat varastostamme tehtaan mentyä kiinni emmekä pitkään aikaan pystyneet toimittamaan tuotteita myyntiin. Kun vihdoin saimme taas erän tuotteita, Amazon ei suostunut ottamaan FBA varastoon muita kuin COVID-vastustukseen liittyviä tuotteita. Kesällä tilanne normalisoitui, ja nyt syksyä kohden tilausmäärät ovat kasvaneet takaisin ”vanhan normaalin tasolle” ja osin ehkä ylikin.

Amazonin rooli on kasvanut niin suureksi, että enää se ei ole vain yksi nettikauppa muiden joukossa.

Onko mielestäsi Suomalainen muotoilu sellaista, jota kannattaa myydä Amazonin markkinapaikoilla?

Jarkko: Ilman muuta. Suomalaisella muotoilulla on paljon ystäviä ympäri Euroopan ja maailman, ja Amazon on hyvä näyteikkuna josta suuri yleisö löytää tuotteet. Hyvin muotoiltu tuote erottuu edukseen visuaalisesti, mikä helpottaa sen löytämistä Amazonissa. Tosin tämä ei tietenkään tapahdu ilman markkinointipanostusta – kyllä Amazon osaa ottaa oman osansa myynneistä ☺.

jalo helsinki storefront amazon markkinapaikalla
Jalo Helsingin Storefront Amazon.co.uk markkinapaikalla

 

Amazon avasi markkinapaikan Ruotsiin lokakuun loppupuolella, onko teillä tarkoitus lisätä tuotteet myös ruotsalaisten kuluttajien saataville?

Jarkko: Ilman muuta haluamme myydä myös Ruotsin Amazonissa. Tuotelistaukset ovatkin jo pääosin tehty. Amazon ei kuitenkaan vielä salli siellä markkinointia, joten käytännössä myynti pääsee kunnolla käyntiin vasta ensi vuoden puolella.

Hyvin muotoiltu tuote erottuu edukseen visuaalisesti, mikä helpottaa sen löytämistä Amazonissa. Tosin tämä ei tietenkään tapahdu ilman markkinointipanostusta.

Miten teillä on hoidettu toimitukset kuluttajille? Onko teillä käytössä Amazon Fulfilment malli (FBA) vai hoidatteko tuotteiden lähettämisen itse omasta varastostanne (FBM)?

Jarkko: Käytämme molempia malleja johtuen siitä että Amazon kieltäytyi ottamasta varastoonsa sammuttimiamme, vaikka kuinka vakuutimme ettei niissä ole mitään vaarallista. Tässä näkyy heidän jäykkyytensä – jos jokin tuoteryhmä on määritelty vaaralliseksi, ovat kaikki siihen ryhmään kuuluvat tuotteet automaattisesti vaarallisia, vaikka joku olisi kehitellyt vaarattoman version.

No, onneksi pystymme kuitenkin myymään kyseisiä tuotteita kun vain lähetämme ne omasta varastostamme. Sammuttimien lisäksi toimitamme nykyään myös pienemmän myyntivolyymin tuotteet omasta varastostamme välttääksemme isompia Amazonin varastointikustannuksia. Suurivolyymiset tuotteet on parempi toimittaa Amazonin kautta, heidän toimitusmallinsa on nopea ja edullinen. 

Onko palovaroitinten suhteen jotain asioita mm. lainsäädännössä, jota teidän täytyy ottaa huomioon Amazon myynnissä?

Jarkko: Kyllä. Palovaroittimet ovat vahvasti reguloituja ja standardisidonnaisia. Niitä voidaan myydä vain maissa, joihin on olemassa kolmannen osapuolen myöntämä sertifikaatti kyseisen maan vaatimusten mukaan. Lisäksi palovaroittimien litiumparistot aiheuttavat jonkin verran säätöä hyväksyntään ja kuljetuksiin liittyen.

Jalo Lento tuote Amazon.fr markkinapaikalla
Jalo Lento tuotteen tuotelistaus Amazon.fr markkinalla
Jalo Helsinki

Meille tuotteidemme laatu on kaikki kaikessa. Muotoilijamme ja insinöörimme pyrkivät aina poikkeukselliseen toiminnallisuuteen ja laatuun. Tuotteemme on tehty ylpeydellä parhaista materiaaleista ja komponenteista tiukimpien laatustandardien mukaan. Toimiva turvallisuus on saumatonta designin ja teknologian yhteensovittamista.